keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Tomaattisäilöntää ja muuta ...

Nyt kun tomaatteja kypsyy nopeammin kun ehtii syömään, kokeilin tomaattikastikkeen tekoa. Ohjeen olen joskus aiemmin bongannut Puutarha.netin sivulta. Kurpitsa-nimimerkin ohje on vuodelta 2005. Hyväähän siitä tuli. Tein vielä onnistumisen innostamana pitsaa johon käytin tuota uutta sosetta. Kaulimiselta välttyäkseni teen pitsan yleensä nopealla pehmeällä hiivapohjalla.


Eilen asustelin taas puutarhassakin.
Perennapenkki kaipaa kohennusta ja kasvien siirtelyä paikasta toiseen.
On se kumma että se ei näytä tulevan koskaan valmiiksi. Aina jokin kohta häiritsee jossain kesän vaiheessa.

kuva: http://puutarha.net/
Nyt siirtotuomion sai korkea sininen Jaloritarinkannus. Kukinnan päätyttyä siitä kuolevat myös lehdet ja se on todella ruman näköinen ja on välttämättä leikattava alas. Kun tuo kasvi on perennapenkin keskellä niin alasleikkaushan jättää valtavan aukon. Siirsin sen "tilapäismajoitukseen" uuden kasvupaikan löytämistä odottelemaan.

Jos jollakulla on neuvoja tuon kasvin paremmasta sijoittelusta niin antakaan vinkkiä. please! :)

Tällaisia tällä kertaa. Kuulumisiin!

11 kommenttia:

  1. Minulla on ollut samoja ongelmia jaloritarinkannuksen kanssa. Näytti sen verran ränsistyneentä kukkapenkissä, että siirsin sen syrjemmälle.

    VastaaPoista
  2. Voi miten kauniisti purkitat, kuulostaa hyvältä tuo tomaattikastike.
    Kylläpä on hyvä pizzaan laittaa, nams.
    Itse teen huomenna aurinko hilloa ja pihlajanmarja hilloa, ja ohjekin tulee sitten blogiini, jos kiinnostaa.

    Mukavaa syksyn ekaa virallista päivää :D

    VastaaPoista
  3. Seijastiina: Nuo purkkien päällykset ovat yksinkertaisia tehdä. Servettejä vaan kumirenksuilla huputettu ja leikattu ylimääräinen servettiosa pois.

    Laitahan ohjetta hilloista, kiinnostaa toki :)

    VastaaPoista
  4. Haa, tämä tuli just oikeana päivänä! Kiitos!

    Saatiin tutulta mieheltä 20 kiloa tomaatteja, ja olen niiden kanssa helisemässä. Ikinä kun en ole niitä mitenkään säilönyt.

    VastaaPoista
  5. Hyvälle kuulostaa tomaattikastike! Pizzaa pitäisi tehdä, poika toivoi jo sitä viime viikolla... :) Minä juuri istutin jaloritarinkannusta kukkapenkin laidalle, en vielä tiedä lopullista sijoituspaikkaa.

    VastaaPoista
  6. Täällä vasta tomaatit alkavat hieman punertamaan mutta toivossa on hyvä elää.
    Minulla ritarinkannus kasvaa saunan seinustalla ja kaatua rötkähtää kukkien painosta kesken kukinnan, vaikka kuinka tukisin kepeillä.

    VastaaPoista
  7. Tulin vastavierailulle ja löysinkin tosi kivan blogin :)

    VastaaPoista
  8. Sinulle olisi jotain blogissani :)

    VastaaPoista
  9. Kyllä se niin on että syksyllä kasveilla pitäisi olla pyörät alla, mulla ainakin jossain vaiheessa saavat kovaakin kyytiä.
    Onneksi nyt tänä vuonna ei ollutkaan kun pari isompaa projektia joista toinen on jo tehty, vielä on se vähän isompi jäljellä eli kasvimaan kunnostus.
    Se metsittyi pahan kerran tässä kesällä, kun en jaksanut sitä hoitaa. Huh..
    Meinasi oikein vesi herahtaa kielelle, niin hyvältä pitsapala näyttää..
    Mukavaa viikon jatkoa ja tsemppiä puutarhatöihin.
    -tuija-

    pst..ihanaa musiikkia..

    VastaaPoista
  10. Älä ihmettele, mikä musiikki, se taiskin tulla TuijaR:n blogista kun oli yhtä aikaa auki...;=)

    VastaaPoista
  11. Itse valmistettua tomaattikastiketta! Varmasti peittoaa kaupan sörsselit mennen tullen.

    Puutarha on varmasti sellainen ikuisuusprojekti, jossa löytyy aina jotain tekemistä. Mutta sen ei kai koskaan toivoisikaan täysin valmistuvan?! :)

    VastaaPoista